Pride ideologian tavoitteet

Pride, mätä omena!

Ulkoa kauniisti kuorutettu kakku mutta sisältä myrkyllinen. Pyhä lehmä johon ei saa kajota, kriittisesti tarkastella tai sorrut vihapuheeseen ja saat potkut töistä!

 

Missä Pride-liikkeen  juuret ovat?

Pride sanoo itse edustavansa kaikkein ylevimpiä yhteiskunnallisia arvoja, joiden edestä jokainen tahtoo liputtaa.

Mutta. Onko todella näin?

 

Eikö meidän oma siniristilippumme riitä vapauden, tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden symbolina jo sinänsä? Mihin tarvitaan sen rinnalle sateenkaaren värinen lippu? Meillä on jo olemassa tasa-arvo-  ja yhdenvertaisuuslaki. Miksi pitäisi salkoihin nostaa sen rinnalle joku toinenkin lippu? 

 

Mistä on kyse?

 

Pride-liikkeen juuret ovat poliittisesti vasemmistolaisuudessa, joten luonnollisesti  Pride-liike edustaa ja vie eteenpäin näitä arvoja. Taustalla on luonnollisesti poliittiset tavoitteet, jotka ajan myötä ovat muuttuneet hyvinkin ei-suvaitsevaisiksi ja radikaaleiksi. 

 

Yksi tavoite on transkysymys, jossa alaikäisille ja lapsille mahdollistettaisiin sukupuolen korjaukseen liittyvät hoidot. 

 

Toinen näkyvä tavoite on sukupuolen häivyttäminen, jonka hedelmää näemme mm urheilukilpailuissa jne.

 

Kaikki edellämainitut poliittiset hankkeet kuorrutetaan tasavertaisuus- tai yhdenvertaisuus- termien alle.

 Kukapa näitä voi vastustaakkaan? 

Missä on ne juuret sitten ovat? 

 

Voidaan mennä historiassa hyvinkin kauas aina Hegelin, romantiikan sekä Marxilaisen poliittisen aatteen aikaan.Vahvimmat  ajatukset Pride-liikkeelle ja feminismille löytyvät lähes suoraan 

Marxilaisuudesta. Muutamia pääpirteitä näistä ovat ihmisen identiteetin tunnustaminen ja ihmisten jaottelu valtaapitäviin ja alistettuihin. 

 

70-luvun lopulla edellä mainittu jaottelu jakautui heterojen ja sukupuolivähemmistöjen kesken niin, että heterot olivat valtaapitäviä ja sukupuolivähemmistöt alistettuja.Ideologisten juuriensa vuoksi Pride ajaa muutamia yhteiskunnallisia asioita, kuten:

 

Sukupuolineutraalius, transhoitojen vaatiminen sekä perinteisen perhe- ja avioliittokäsityksen purkaminen, koska nämä nähdään alistavina asioina, joista ikään kuin tulisi vapautua. Näiden arvojen lisäksi Priden taustalla on  joukko ranskalaisia filosofeja, jotka aikoinaan vetosivat mm Ranskan parlamenttiin aikuisten ja lasten seksisuhteiden laillistamisesta.

 

(historiallinen fakta, jonka pystyy tarkistamaan) 

 

Vasemmistoliberaaliin aatteeseen pohjautuva Pride-liike julistaa edistävänsä ihmisoikeuksia, mutta ajaa samaan aikaan kyseenalaisia poliittisia tavoitteita, kuten lasten transhoitojen laillistamista. 

 

Mikä merkitys presidentin ja evankelis-luterilaisen kirkon Pride-marssille osoittamalla tuella on yhteiskunnan kannalta? Mitä tulisi ajatella, kun julkisyhteisöt, valtionyhtiöt ja isot yritykset liputtavat avoimesti Pride-ideologian puolesta?  Onko Pride-liikkeestä tullut Suomen uusi "valtionuskonto" – ja mitä se merkitsee demokratialle?  

 

Miksi jopa oikeistopoliitikot, jotka perinteisesti eivät jaa vasemmistoliberaaleja arvoja, tukevat kuitenkin Pride-ideologiaa? Studiossa aiheista keskustelemassa ideologioihin perehtynyt uskonnonfilosofi, Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Soili Haverinen sekä juristi, kansanedustaja Onni Rostila (ps.). Toimittajana Jori Asikainen.

 

Soili Haverinen kertoo, että Pride-liikkeen historiallisia juuria voi löytää Ranskan vallankumouksesta sekä Jean-Jacques Rousseaun ja Georg Wilhelm Friedrich Hegelin filosofioista. Omat jälkensä aatteeseen ovat jättäneet marxilaisuus, freudilaisuus ja feminismin eri aallot.

 

Ajatellaan, että jos joku kannattaa yleensä ihmisoikeuksia, niin sitten pitäisi automaattisesti kannattaa myös kaikkea, mitä Pride-ideologian toimesta kutsutaan ihmisoikeuksiksi!

 

Onni Rostilan mielestä Pride-liike on pyrkinyt ottamaan lähestulkoon valtion ideologian tai valtionuskonnon roolin.

 

– Monet julkisyhteisöt, valtionyhtiöt ja isot yritykset liputtavat avoimesti tämän poliittisen ideologian puolesta. Siinä on tietynlainen totalitarismin häivähdys.

 

Rostila kokee, että Pride-ideologiasta yritetään tehdä pakkosyöttämällä nykyajan länsimaisen kulttuurin kulmakivi, vaikka se on yksilökeskeisyydessään, hedonistisuudessaan ja moraalisessa rajattomuudessaan hyvin vallankumouksellinen verrattuna perinteiseen länsimaiseen sivistys- ja kulttuuriperinteeseen. Ideologian hedelmät eivät ole olleet erityisen hyvät."

 

Kirjoitelma tuli vastaan facebookissa