Translate

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Puuttuva vuorokausi

Avaruusohjelma on osoittamassa todeksi erään "myyttinä" pidetyn asian Raamatusta. The Curtis Engine Companyssa työskentelevä Harold Hill, joka on myös toiminut neuvottelevana jäsenenä avaruusohjelmassa, kertoo seuraavasti:

Hämmästyttävimpiä asioita, mitä Jumalalla on meidän ajallamme, tapahtui äskettäin astronauteillemme ja avaruustiedemiehillemme Green Beltissä Marylandissa. He tarkistivat, mikä auringon, kuun ja planeettojen sijainti olisi avaruudessa 100 ja 1000 vuoden kuluttua. Heidän täytyi välttämättä saada tietää se, jotta he eivät lähettäisi liikkeelle satelliittia, joka myöhemmin törmäisi johonkin esineeseen kiertoradallaan. Heidän täytyi laskea kiertoradat satelliitin elin-iän ja sen mukaan, missä asemassa planeetat tulevat olemaan, jottei koko hanke valuisi tyhjiin. He suorittivat edestakaisia tietokonemittauksia, jotka kattoivat vuosisatoja, Yhtäkkiä tietokone pysähtyi ja näytti punaista merkkivaloa, mikä tarkoittaa, että virhe on joko koneeseen syötetyssä informaatiossa tai tuloksissa verrattuna normaaliarvoihin. Paikalle kutsutut huoltomiehet tarkistivat koneen mutta sanoivat: "Se toimii täysin normaalisti." IBM:n työnjohtajan tiedustellessa vikaa hänelle vastattiin "Me olemme huomanneet, että avaruuden ajanlaskusta puuttuu yksi vuorokausi," Me olimme pahassa pulassa ja vailla vastausta.

Yksi työryhmän uskovista jäsenistä muisti, että Raamattu puhuu siitä, kuinka aurinko seisahtui.  Toiset sanoivat: "Näytä meille se kohta." He ottivat esille (Joos.10:13) "Älä pelkää heitä", mutta vihollisten piirittämä Joosua kuitenkin pyysi Herraa pysäyttämään auringon. "Niin aurinko seisoi alallansa ja kuu pysyi paikallansa". Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan." Avaruustiedemiehet  päättelivät, että siinä oli puuttuva vuorokausi.

He tarkistivat asian tietokoneilla palaamalla aikaan, jolloin asia oli merkitty muistiin. Mutta he huomasivat, että se ei täsmännyt kyllin tarkasti! Aika, joka puuttui Joosuan ajalta, oli 23h 20min. He katsoivat uudelleen Raamatusta, jossa sanottiin "päiväkauden (noin vuorokauden)". He olivat jälleen pulassa. Jos 40 minuutille ei löydy selitystä, syntyy ongelmia 100 vuoden kuluttua. Nuo 40 minuuttia täytyi löytää koska ne voivat kertaantua moneen kertaan kiertoradoilla.

Samainen työryhmän uskova jäsen muisti, että Raamatussa puhuttiin jossain siitä, että aurinko siirtyi takaisin. Toisen mielestä hän oli mieletön. Mutta hän otti esille 2 Kuningasten kirjan luvun 20. Hiskia makasi kuolinvuoteellaan, kun profeetta Jesaja tuli hänen luokseen sanomaan, että hän ei kuole. Hiskia ei uskonut häntä, vaan pyysi merkkiä asian vahvistukseksi. Jesaja sanoi: "Haluatko sinä, että aurinko siirtyy eteenpäin kymmenen astetta. Hiskia vastasi: "varjon on helppo pidetä kymmen astetta. Ei, vaan siirtyköön varjo takaisin kymmenen astetta! Jesaja puhui Herralle ja Herra antoi varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta! Kymmenen astetta on täsmälleen 40 minuuttia.

23h 20minuuttia Joosuan kirjassa ja 40 minuuttia 2 Kuningasten kirjassa muodostivat puuttuvat 24h eli vuorokauden, jotka avaruustiedemiehet merkitsivät lokikirjaan maailmankaikkeudesta puuttuvaksi vuorokaudeksi. "Eikö ole hämmästyttävää, että meidän Jumalamme antaa tiedemiehille tilaisuuden todistaa, että Hänen sanansa on totuus?" 

The Sawdust Trail

PUUTTUVAN VUOROKAUDEN MYSTEERIN TAUSTAA

Minneapolis Star -lehden toimittajan huomautus: ..sen jälkeen kun The Star julkaisi 8.7.1970 artikkelin otsikolla "24h mysteeri" on esitetty lukemattomia kysymyksiä ja epäilyjä artikkelin luotettavuudesta. Saadakseen lisävalaistusta "mysteeriin" The Star tiedusteli asiaa Harold E. Hilliltä Baltimoresta, koska häntä pidetään artikkelin kirjoittajana." Seuraavassa osa hänen vastaustaan.

..minä en ole kirjoittanut kyseistä artikkelia, enkä tiedä sen alkuperää mutta todennäköisesti se on mukailtu monista puheista, joita minä olen pitänyt siitä, kuinka minun mielestäni tieteen ja Raamatun välillä vallitsee täydellinen harmonia. Ensimmäisen kerran asia julkaistiin Indianassa Spencerin Evening World lehdessä.

Sen jälkeen kun kiinnitin huomioni tähän asiaan noin 2 vuotta sitten olen huomannut, että aikaisempi tietolähteeni ei ollut luotettava. Voin vain sanoa, että jos minä en olisi pitänyt Raamattua täysin luotettavana tietolähteenä minä en ensinnäkään olisi käyttänyt sitä. Minä olen kiinnostunut tosiasioista, en taruista.

Puheena oleva asia on merkitty muistiin monissa kulttuureissa vuosisatojen aikana ja se esiintyy muinaisten kiinalaisten, atsteekkien, perujen, babylonialaisten ja muiden kansojen historiallisissa kirjoituksissa, joissa viitataan pitkään päivään, pidennettyyn päivään, kaksi kertaa tavallista pidempään päivään jne.

Sitä paitsi, kaksi kuuluisaa tiedemiestä, prof. C.A. Totten Yalen yliopistosta ja englantilainen astronomi Sir Edwin Ball, huomasivat monta vuotta sitten, että solaari-ajasta puuttui yksi vuorokausi. Yksityiskohdat löytyvät prof. Tottenin kirjasta nimeltä "Joshua´s Long Day"

Yhtä hämmästyttävä havainto tehtiin äskettäin John Hopkins -yliopiston sovelletun fysiikan laboratoriossa Columbiassa Marylandissa, jossa Tri Robert Newtonin johtama tutkimusryhmä valokuvasi maapallon neljä kulmaa, joista puhutaan (Jes. 11:12):ssa ja (Ilm. 7:1):ssa. Sukkulasta käsin otetut valokuvat osoittavat selvästi, että tämä Raamatullinen tieto pitää paikkansa.

Vaikka on erittäin mielenkiintoista havaita, että Raamatun ja tieteen välillä vallitsee täydellinen harmonia, minä henkilökohtaisesti luotan mieluummin täysin Jumalan Sanan erehtymättömyyteen sellaisena, kuin se on kirjoitettu.

Minneapolis Star

Osterhus Pub. House
4500 W. Broadway
Minneapolis
MN 55422, USA

K.O Syväntö
P.O.B. 86
14100 Tiberias, ISRAEL  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti