Viime aikoina on useampi ystäväni ja tuttavani lähtenyt ajasta iäisyyteen. Äsken hän oli meidän kanssamme ja yhtäkkiä, häntä ei enää olekaan.
Eräskin ystävä, joka kävi meillä
viikottain kylässä. Kun vein hänet kotiin, en osannut ajatella, että se oli
viimeinen kohtaaminen hänen kanssaan. Viimeinen heippa, viimeinen
katsekontakti, viimeinen auton oven avaus ja hän oli poissa.
Elämä kuluu nopeasti ja jokainen
meistä on hetken tässä ja mekin eräänä päivänä lähdemme ja paikkamme on tyhjä.
Viimeinen heippa, viimeinen hymy ja käden puristus, viimeinen muisto.
Jumala on määrännyt kehomme
kuolemaan mutta sielu elää, me olemme kuolemattomia. Tämä keho on meillä
lainassa, käytämme sitä hetkisen täällä lihassa ja Herra kysyy myöhemmin
jokaiselta, miten me sitä vaalimme ja käytimme?! Ne ketkä ovat jo edeltä,
kuoleman rajan ylittäneet rakkaamme, ovat elossa, enemmän kuin olivat ruumiissa
eläessään.
Ystävät, sukulaiset, tuttavat
ovat kohdannut sen ketä hän rakasti ja palveli eläessään.
Jeesus kertoo kahdesta miehestä…
Luuk 16:19-31 Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin
pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä,
nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita
itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat
ja nuolivat hänen paiseitansa.
Niin tapahtui, että köyhä kuoli,
ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet
haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän
kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Huusi hän sanoen: 'Isä
Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja
jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja
Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit
tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän, vahvistettu
suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät
voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.
Hän sanoi: 'Niin minä siis
rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon, sillä minulla on viisi
veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.
Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Niin hän
sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin
he tekisivät parannuksen'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule
Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi
ylös'."
Elämässä on kysymys siis
enemmänkin siitä, miten minä elin ruumiissa ollessani. Rikkaan miehen vai
Lasaruksen tavoin, jotka ulkoisesti, toinen oli ylellisyydessä ja toinen kärsi
puutetta… se ei sinänsä tarkoita sitä, että jos olet rikas, olet automaattisesti
matkalla kadotukseen tai kun olet köyhä ja kurja, niin automaattisesti olet
silloin pelastettu ja matkalla taivaaseen…
Kyse on suhteesta Jumalaan, ei
elämän tilanteeseen tai ulkoiseen olemukseen… Sillä kadotuksessa on niin köyhiä
ja rikkaita, kuin on taivaassakin.
Tärkein kysymys on elämässä,
mikä suhde minulla oli Herran kanssa ja minkälaisen jäljen jätin itsestäni
niihin ihmisiin, joiden keskellä elin? Iloittiinko kun viimein päästiin sinusta
eroon vai jäikö joku sinua kaipaamaan?
Elämämme on kuin soitin tai kuin
maalarin pensseli. Jumala ontanut lahjan mutta ihminen valitsee soittaako hän
ylistyksen sillä Jumalalle vai lihallensa. Taiteilija valitsee sen mitä hän
maalaa kuvaan. Niin ihmisetkin maalaavat ja käyttävät lahjaksi saamansa elämän
oman tahtonsa mukaan.
Jeesus ei meitä pakota
valitsemaan himojen tai Hänen välillään… eikä meidän elämä ole ennalta
valmistettua… kuka pelastuu tai kuka menetetään… Herra näkee yhdellä kertaa
maailman alun ja lopun, ketkä elivät ja valitsivat Jumalan tien, oman itsekkään
elämämme sijaan.
"Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin
nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa."
Ps.14:2-3
Hän on edeltä valmistanut tien,
ettei kenenkään tarvitsisi, hävitä ja kuolla.
Oma valintani on se, elänkö Herralle vai
lihalleni. Hylkäänkö oman tahtoni, jotta voin itseni antaa Herran käyttöön,
toisten hyväksi.
Hautausmaalla meidät pian unohdetaan,
rakkaat jotka meitä muistelevat, eräänä päivänä hekin ovat poissa. Muille
hautakivemme on vain tuntematon nimi kivessä. Uskovalle, kuolema on kuin
pukuhuone, minne menemme riisumaan maalliset vaatteemme ja pukeutumaan
puhtaisiin valkoisiin vaatteisiin, jotka Herra on sinne edeltä jättänyt…
Maailma unohtaa meidän mutta se, joka
laittoi turvansa ja antoi elämänsä Herran käsiin, sitä ei Herra koskaan unohda,
ei kuolemankaan jälkeen…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti