6 / 2006 © Pasi Turunen
ONKO RAAMATTU FAKTAA VAI FIKTIOTA? Tätä kyseli maailman
laajalevikkisin Time –lehti joulukuussa 1995. Vanha lehti sattui taannoin
käsiini lehtipinojani selatessa. Kansijuttu oli mielenkiintoinen läpileikkaus
raamatunmaiden arkeologiaan, jossa on tapahtunut paljon jännittävää viimeisen
reilun sadan vuoden aikana. Time –lehden juttu oli kriittisyy-dessäänkin paljon
avoimemmalla mielellä kirjoitettu kuin mihin vaikkapa Hesari koskaan on
yltänyt. Pinnat Timelle.
Saksalaisen liberaaliteologian vaikutuksesta
1800-luvulta eteenpäin tuli pitkäksi aikaa muodikkaaksi kieltää lähes kaikkien
Raamatun henkilöiden historiallisuus, koska ”heistä amatun ulkopuolella”. Usein
nämä tutkijat eivät itse olleet jalallaankaan astuneet Pyhään maahan. Kaukaa
oli turvallista kyseenalaistaa. Die Hard –tyyppejä toki yhä löytyy, joiden
mielestä Raamattu on joka kohdassa oletettava olevan väärässä ellei erikseen
toisin osoiteta. Tämä siitäkin huolimatta, että epäilijät, kuten Time –lehtikin
vihjaa, itse ovat kerta toisensa jälkeen olleet väärässä, ja joutuneet
peräyty-mään. Lehden inspiroimana päätin pyhittää tämänkertaisen UP-kirjeen
arkeologialle, joka valottaa Raamatun tapahtumia ja henkilöhahmoja. Seuraavassa
sieltä täältä koottuja tiedonmurusia.
Eräs kaikkein merkittävimpiä viime aikojen
löytöjä tehtiin vuonna 1993 Pohjois-Israelissa Tel Dan nimisellä
rauniokummulla. Paikalta löytyi 800-luvulle eKr. ajoitettu basalttikiven
murikka, johon kaiverretusta tekstistä oli luettavissa maininta ”Daavidin
huone” ja ”Israelin kuningas”. Merkittävän tästä löydöstä teki se, että
ky-seessä oli ensimmäinen kerta, kun Daavidin nimi on löydetty Raamatun
ulkopuolisista lähteistä. Koomista oli se, että vain joitakin viikkoja, vai
oliko kuukausia, aikaisemmin tanskalainen minimalisti Thomas L. Thomson oli
julkaissut kirjan, jossa hän väitti kuningas Daavidin olleen täysin keksitty
henkilöhahmo, koska hänestä ei ole löydetty mitään mainintaa Raamatun
ulkopuolelta. Thomson 0, Raamattu 1.
Edelliseen liittyen, niinkin tuoreesi kuin viime
vuoden lopulla Etelä-Israelista muinaisen Gatin kaupungista, nykyisen Tel
es-Safin alueelta, löydettiin ruukunsirpale, johon oli kaiverrettu nimi ”Goljat”.
Laajaa kansainvä-listä huomiota saanut löytö on toistaiseksi vanhin
filistealaisajan kirjoituslöytö. Ruukunsiru on ajoitettu vuo-den 950 eKr.
seudulle. Raamatun kannalta löydöstä tekee mielenkiintoisen juuri se, että
Goljatin sanottiin olevan kotoisin Gatista (1 Sam. 17:4). Löytö ei tietenkään
tarkoita, että kyseessä välttämättä olisi juuri se sama Goljat. Eikä se
yksinään todista Daavidin voittaneen Goljatin. Mutta Raamatun mukaan Goljat oli
suo-sittu kaveri Gatista. Eräänlainen sotasankari. Ei ihme, että kotikaupungin
”oma poika” on jättänyt jälkensä kaupungin menneisyyteen ja nimistöön. Säilytämmehän
mekin suurmiestemme nimiä vaikkapa kadunnimis-sä.
Raamatun kannalta sensaatiomainen löytö tehtiin
vuonna 1992. Hasorin, kanaanilaisajan suurimman kau-pungin kaivauksista,
paljastui nuolenpääkirjoitusteksti, jossa mainitaan Jabin niminen
henkilö. Joosuan kir-jan mukaan (11:1) Hasorin kuningas oli nimeltään Jaabin!
Muutoinkin kaivauksissa on käynyt ilmi, että kau-pungin tuhoutuminen ja uuden,
vaatimattomamman asutuksen synty sopii täysin yksiin Raamatun kertomuk-sen
kanssa (Joos. 11:4-15).
Joskus aikanaan epäiltiin, mahtaako Pontius
Pilatus olla lainkaan historiallinen henkilö. Viimein vuonna 1960, Kesarean
teatterin kaivauksista löytyi kalkkikivipaasi, jonka entisöity latinankielinen
teksti toteaa: ”Pon-tius Pilatus, Juudean prefekti, on omistanut Kesarean
asukkaille Tiberiumin temppelin.” Joitakin sanoja on kulunut pois, mutta
nimi Pontus Pilatus on selvästi erotettavissa.
Sitten marraskuussa 1990 löytyi viite
toisestakin Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen osallistuneesta osapuolista, kun
Jerusalemissa tehtiin harvinainen hautalöytö. Kalliomoskeijasta etelään, niin
sanotussa Rauhan Metsäs-tä löytyi sortunut hautarakennelma. Sisällä oli useita
muinaisen juutalaisen hautaustavan mukaisia luuarkku-ja eli ossuaareja. Yhden
kyljessä oli kahteen otteeseen kaiverrettu vanha teksti: ”Yehosef bar Qafa”
(Joosef Kaifaan poika). Ossuaarin sisältä löytyi kuuden ihmisen luut. Kaksi
vauvaa, lapsi, jonka iäksi on arvioitu 2-5 vuotta, noin 13-18 vuotiaan
nuorukaisen luut, sekä aikuisen naisen ja noin 60 vuotiaan miehen jäännökset.
Luuarkun koristelusta ja siihen kaiverretusta nimestä päätellen kysymyksessä on
hyvinkin juuri ylipappi Kaifaan perhehauta. Kaifas oli harvinainen nimi
toisen temppelin aikana. Toisesta luuarkusta löytyneiden Herodes Agrippa I:n
ajalta peräisin olevien kolikkojen avulla hauta on voitu ajoittaa tarkasti
vuosille 42/43 jKr..
Mutta itseäni ovat jostain syystä erityisesti
kiehtoneet vanhat Raamatun ajan sinetit. Ajatus siitä, että joku on omin käsin
painanut jälkensä historiaan on jännittävä. Palataan Vanhan testamentin
puolelle.
Arvostettu ammattilehti Biblical Archaeology
Review (joka ei ole hengellinen lehti) julkaisi maalis-huhtikuun
numerossaan 1995 kansijutun sineteistä, jotka kuuluivat pro-feetta Jeremian
kirjurille. Jeremian kirjassa sanotaan, että Baaruk, Neerian poika oli
vastuussa siitä, että Jeremian kautta tullut Herran sana kirjoitettiin ylös
(Jer. 32:12; Jer. 45:1): ”Silloin Jeremia kutsui Baarukin, Neerian pojan, ja
Baaruk kirjoitti kirjakää-röön Jeremian suusta kaikki ne sanat, jotka Herra oli
hänelle puhunut” (Jer. 36:4). Mistä me tiedämme, että löydetty sinetti
kuului juuri Jeremian kirjurille? Sinetissä on teksti: ”Kuuluu Berekjahulle,
Neerian pojalle, [joka on ] kirjuri”. Baaruk on lyhennetty muoto
Berekjahusta, joka merkitsee ”Jahven siunaama”. Näitä Baarukin sinettejä on
säilynyt useampia. Yksi on erityisen mielenkiintoinen. Siihen on painunut
Baarukin sormenjälki!
Edellä mainitussa BAR –lehdessä kerrotaan myös
toisesta raamatunlukijan kannalta kiinnostavasta sinetistä. Siinä on kuvattuna
laukkaava hevonen, ja hebreankielisessä tekstissä sanotaan: ”Kuuluu
Asajahulle, kunin-kaan palvelijalle”. Sinetti on ajoitettu 600-luvulle eKr.
Aasaja (lyhennetyt muotoa Aasajahu –nimestä) maini-taan Raamatussa
yhtenä miehistä, jotka kuningas Joosia lähettää profeetta Huldan luo kysymään
mitä olisi tehtävä lain kirjalle, joka yllättäen temppelin korjaustöiden
yhteydessä oli löydetty. Tämä tapahtuma on ajoi-tettu vuoden 622 eKr.
tienoille. Kahdesti Aasajan nimen yhteydessä Raamattu mainitsee hänen olleen
”ku-ninkaan palvelija”: (2 Kun. 22:12; 2 Aik. 34:20). Mielenkiintoinen
yksityiskohta on sekin, että kuningas Joosi-an ”uskonpuhdistuksen” yhteydessä
hän käski hankkiutua eroon hevosista, jotka oli pyhitetty
epäjumalapal-velukseen (2 Kun. 23:11).
Vielä muutama kiehtova sinettilöytö.
Marras-joulukuussa 1995 BAR –lehti kirjoitti sineteistä, joissa mainitaan sekä
Israelin että Juudan valtakunnan kuninkaita. Yhdessä lukee ”Shema,
Jerobeamin palvelija”. Kysymyk-sessä on Raamatussa mainittu Jerobeam II,
joka hallitsi pohjoista Israelin valtakuntaa vuosina 784-748 eKr. Parissa
sinetissä mainitaan kuningas Ussia, jonka Raamatussa sanotaan nousseen
kuninkaaksi 16-vuotiaana (2 Aik. 26:1; kts. myös Jes. 6:1). Kauniissa
egyptiläistyylisessä sinetissä puolestaan lukee ”Ushna, [kuingas] Aahabin
palvelija”. Aahab oli kuningas, jonka vaimo oli pahamaineinen
Iisebel. Aahabin aikana vaikutti profeetta Elia. Aahab sai surmansa
taistelussa, johon hän Joosafatin kanssa vastoin Herran neuvoa lähti, kun
umpimähkään ammuttu nuoli osui kuninkaan haarniskan heikkoon kohtaan (2 Kun.
21:17-22:40). Vielä eräässä sinetissä lukee: ”Jehozarah, Hilkijahun,
[kuningas] Hiskian palvelijan poika”. Hiskia oli yksi Juudan
merkittävimpiä kuninkaita, joka parani ihmeellisesti kuolettavasta sairaudesta,
ja sai 15 vuotta lisää elinaikaa (2 Kun. 18 ja 2 Kun .20).
Mutta varsinaisen juttunsa BAR oli tehnyt
sinetistä, joka oli pulpahtanut julkisuuteen pari vuotta aikaisemmin. Sinetissä
(kts. viereinen kuva) lukee muinaishebrealla: ”Kuuluu Abdille, Hoosean
palvelijalle”. Sinetti on merkittävä, koska siinä mainittu Hoosea on
kiistatta Israelin pohjoisen valtakunnan viimeinen kuningas! Raamatun mukaan
hän anasti vallan salamurhaamalla edeltäjänsä. Hoosea teki yhteistyötä
assyrialaisten kans-sa. (2 Kun. 15:29-30). Tapaus mainitaan myös Raamatun
ulkopuolella assyrialaisten kuninkaana tuolloin (745-727 eKr.) hallinneen
Tiglatpileser III:n omissa annaaleissa: ”He syrjäyttivät kuninkaansa Pekahin
ja minä asetin Hoosean heidän kuninkaaksensa”. Tig-latpileserin kuoleman
jälkeen Hoosea kieltäytyi maksamasta vuotuista veroa Assyrialle. Poliittinen
virhe tuli kalliiksi. Assyria ryhtyi sotaan, vangitsi Hoosean, ja hävitti
pääkau-punkina toimineen Samarian ja koko pohjoisen valtakunnan, sekä vei sen
asukkaat, pohjoisen kymmenen sukukuntaa, pakkosiirtolaisuuteen. Tämä tapahtui
tarkalleen vuonna 722 eKr. aivan kuten profeetat olivat ennustaneet. Se oli
Israelin valtakunnan loppu. Nuo sukukunnat eivät vieläkään ole palanneet
takaisin.
Kaikesta tästä opimme enemmän kuin vain sen,
että meidän kannattaa maksaa veromme ajallaan. Ensiksi, Jumalan sana puhuu
todellisista ihmisistä ja tapahtumista. Se, joka puolihuolimattomasti leimaa
Raamatun Kalevalaan rinnastettavaksi mytologiaksi, ei tiedä mistä hän puhuu.
Jumalan sana puhuu Jumalan teoista todellisten ihmisten elämässä. Raamattu ei
monista muista pyhistä teksteistä poiketen ole jokin abstrakti uskonnollinen
kirja, jossa pohditaan tuonpuoleisia. Raamatussa Jumala koskettaa tämän
puoleista. Skiento-logien mytologia on pelkkää vahvistamatonta satua ja
tarinointia. Mormonien kirja ei saa tukea arkeologista tai historiasta.
Toiseksi, Raamattuun kannattaa luottaa silloinkin, kun epäilijät sanovat sen
olevan väärässä koska ei muka ole muuta näyttöä sen ulkopuolelta. Kerta
toisensa jälkeen Raamattu on ollut oikeassa ja epäilijät väärässä.
USKON PUOLESTA
Pasi Turunen
Tätä
kirjettä voi vapaasti kopioida ja levittää sähköisesti tai muuten, kunhan
sisältöön ei tehdä muutoksia ilman kirjoittajan lupaa. USKON PUOLESTA e-kirje
ilmestyy joka toinen kuukausi. Voit tilata sen kirjoittamalla osoitteeseen pasiturunen@patmos.fi
www.patmos.fi/uskonpuolesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti