
VOIKO RAKKAUS VIEDÄ HARHAAN
Moraalinäkökulman palauttaminen keskusteluun
samaa sukupuolta olevien parisuhteista
Pasi Turunen
Kasvatusfilosofian dosentti Tapio Puolimatka puhuu kirjassaan Kasvatuksen mahdollisuudet ja rajat lasten kasvatukseen vaikuttavista tekijöistä. Poimin johdannoksi muutaman Puolimatkan tekemän havainnon.
"Moderni ajattelu on siirtänyt moraalisen vastuun käsitteen syrjään, koska puuttuu käsitys moraalisesti oikeasta ja väärästä … Kun ihmistä ei enää kohdella morallisena olentona, vaan kokonaan ympäristönsä tuotteena, häneltä viedään samalla vapaus ja vastuu … Samalla viedään pohja yleensäkin moraaliopetukselta. Moraalisten käsitteiden ja niiden pohjalta rakentuvan moraaliopetuksen puute vie lapsilta mahdollisuuden hallita omia taipumuksiaan moraalisesti vastuullisina olentoina. Moraalisen näkökulman väistyessä tapahtuu myös vallan siirto vanhemmilta ja lapsilta asiantuntijoille ja ammattikasvattajille. Moraalinormien paikan ottavat yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden teoriat ja määritelmät normaalista käyttäytymisestä. Vain alan koulutus antaa riittävän tiedon normaalin kehityksen tunnuspiirteistä. Niinpä vanhemmat joutuvat varmistamaan asiantuntijoilta, että heidän lapsensa on kehittymässä normaalisti, koska useimmilta vanhemmilta oletettavasti puuttuu tarvittava tieto arvioida itse asiaa … Moraalitiedon väistyessä tunteisiin vetoava piilovaikutus korvaa tietoperäisen opetuksen moraalikasvatuksessa. Modernit hallinnan tekniikat eivät vetoa ihmisten vastuuntuntoon, vaan ne pyrkivät tekemään ihmisistä normaaleja. Tätä mallia sovelletaan silloinkin kun on kyse käyttäytymispiirteistä, joita on perinteisesti pidetty kuuluvina moraalisen valinnan alueeseen. Kun lapselle ei anneta moraalitietoa järjestelmällisessä muodossa, häneltä viedään myös mahdollisuus kehittää moraalista ajatteluaan, ohjata elämäänsä ja puolustaa oikeuksiaan moraalitiedon pohjalta."
Puolimatkan kirja, sen enempää kuin siitä
otettu lainauskaan, eivät puhu mitään homoseksuaalisesta käyttäytymisestä.
Hänen esittämiään kasvatusfilosofisia ajatuksia voidaan kuitenkin osin soveltaa
tästäkin aiheesta käytävässä keskustelussa. Analysoin pohjustukseksi ensin
lyhyesti yllä oleva katkelmaa.
1) Moraalisen vastuun käsite siirretty syrjään,
koska puuttuu käsitys oikeasta ja väärästä
Nykykeskustelussa on se itsepintainen piirre,
että pidetään paheksuttavana esittää moraalista kritiikkiä
homoseksuaalisuudesta. Väitän, että olivatpa osapuolet puolesta tai vastaan,
homoseksuaalisuutta on mahdoton irrottaa moraalisesta viitekehyksestä.
Julkisessa keskustelussa kutienkin usein annetaan kuva siitä, että se, joka
suhtautuu kielteisesti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen syyllistyy
moralisointiin ja syrjintään. Ja sellainenhan on itsessään pahaa ja kielteistä.
Moralisoida ei saa. Paitsi moralisointia. Tuomita ei saa. Paitsi niitä, jotka
tuomitsevat. Tuomitseminen on väärin. Paitsi tuomitsemisen tuomitseminen.
Jos moralisointi tarkoittaa toisen ihmisen
halveksimista, olen samaa mieltä, että moralisointi on väärin. Jos taas
moralisoinnilla tarkoitetaan keskustelua siitä millä perusteella jotkut asiat
ovat joko oikein tai väärin on moralisointi normaali arkipäiväinen ilmiö.
Jokainen moralisoi joka päivä, jatkuvasti.
Ei pitäisi olla mitään ihmeteltävää siinä, että
jonkun mielestä homoseksuaalinen käyttäytyminen on väärin sen enempää kuin
pitäisi ihmetellä sitä, että on ihmisiä, joiden mielestä homoseksuaalinen
käyttäytyminen on oikein. Keskustelua tulisi silti käydä siitä mitä
perusteita erilaisten näkökantojen puolesta ja vastaan voidaan esittää.
Samoin olisi arvioitava kestävätkö esitetyt perustelut kriittisen tarkastelun.
Tätä keskustelua monet homouden puolustajat, olivat he sitten homoja tai
heteroja, pyrkivät välttämään. Arvokeskustelun vältteleminen johtaa
kuitenkin vain manipuloivaan piilovaikuttamiseen. Tästä lisää tuonnempana.
2) Moraalisen näkökulman väistyessä tapahtuu
vallan siirto
Puolimatkan ajatus paljastaa yhden syyn sille
miksi kristityt ja hengelliset yhteisöt eivät enää tahdo saada ääntänsä
kuulluksi julkisessa arvokeskustelussa. Ne edustavat dosentti Puolimatkan
mainitsemaa väistyvää moraalista näkökulmaa. Julkisuus ei enää keskustele
moraalisesta näkökulmasta käsin. Paitsi talouskysymyksistä. Jos siis julkinen
keskustelu onnistutaan siirtämään pois moraalikategorioista ei kirkolla ja
hengellisillä yhteisöillä ole enää mitään perustetta olla mukana keskustelussa.
Nehän tuntevat teologian ja etiikan, mutta eivät suinkaan ole asiantuntijoita
mitä tulee "normaalin kehityksen tunnuspiirteisiin".
Moraalisen näkökulman väistyttyä on tapahtunut
vallan siirto: Studioihin tuodaan sen sijaan uudenlainen "papisto" -
psykologit ja käyttäytymistieteiden edustajat - selvittämään miksi
homoseksuaalisuus on niin perin juurin normaalia ja luonnollista. Tarvitaan
asiantuntijoita, koska moraalisen näkökulman väistyttyä tavallisen ihmisen
asiantuntemus ei riitä arvioimaan sitä mikä on normaalia ja mikä ei. Niin kauan
kuin keskustellaan moraalisin termein oikeasta ja väärästä on kirkolla ja
hengellisillä yhteisöillä luonteva paikkansa tässä keskustelussa. Nehän
edustavat arvonäkökulmaa. Kun oikean ja väärän kategorioista luovutaan
hengelliset yhteisöt menettävät paikkansa keskustelupöydässä. Kristittyjä ei
sen jälkeen enää kutsuta edes samaan huoneeseen.
Johtopäätökseni tästä on se, että kristittyjen
on pyrittävä tietoisesti palauttamaan keskustelu seksuaalisuudesta juuri
moraalikategorioiden piiriin. Loppujen lopuksihan juuri sinne homoseksuaalinen
käyttäytyminen kuuluu, koska moraali ja etiikka ovat käyttäytymisen arvioinnin
työkaluja.
Mutta kenties kaikkein kiehtovin oivallus
sisältyy seuraavaan kohtaan.
3) Moraalitiedon väistyessä tunteisiin vetoava
piilovaikutus korvaa tietoperäisen keskustelun moraalikysymyksissä.
Toisin sanoen tunteisiin vetoava manipulointi
ottaa rationaalisen, argumentatiivisen keskustelun paikan. Ennen kuin
keskustelu on päässyt edes alkamaan ne, jotka torjuvat homoseksuaalisen
käyttäytymisen on pejoratiivisesti leimattu jälkeenjääneiksi, tiukkapipoisiksi,
fundamentalisteiksi, fanaatikoiksi, homofobikoiksi, talibaneiksi ja ties miksi.
Luen tähän tunteisiin vetoavaan
piilovaikuttamiseen myös ne monet itsestään selvinä usein lausutut hokemat,
joiden pelkän ääneen lausumisen oletetaan tekevän lopun kaikista
vastaväitteistä, mutta jotka lähemmin tarkasteltuna osoittautuvat vain
yrityksiksi välttää homoseksuaalisen käyttäytymisen sijoittamista moraalisiin
kategorioihin. Tarkoitan sellaisia usein kuultuja sloganeita kuten "Jumala
rakastaa homoja", "Mitä pahaa siinä on jos kaksi ihmistä rakastaa
toisiaan", "ei saa tuomita" tai vaikkapa "kylläpä sinä olet
suvaitsematon".
Samaa sukupuolta olevien parien rekisteröity
parisuhde ei ole vaikea kysymys raamatullisesti ajateltuna. Raamattu torjuu
yksikantaan kaikenlaiset homoseksuaaliset suhteet. Se, että tällainen
sukupuolikäyttäytyminen tapahtuu jonkinlaisessa juridisesti rekisteröidyissä
puitteissa ei muuta itse ilmiön luonnetta. Vain hyvin harva rohkenee
vakavissaan esittää, että Raamatusta löytyisi mitään mikä olisi tulkittavissa
myönteisesti tai edes neutraalisti kun kysymyksessä on samaa sukupuolta olevien
eroottis-seksuaalinen suhde. Siksi on tässä yhteydessä tarpeetonta käydä
lävitse kaikkien osapuolten hyvin tuntemia aiheeseen liittyviä
raamatuntekstejä. Olen käsitellyt niitä lähemmin lyhyessä kirjasessani Homoseksuaalismi –
Rakkautta ja rajoja (Kuva ja Sana, 2002).
Ongelma ei ole siinä mitä Raamattu sanoo.
Pikemminkin monien mielestä Raamattu ei ole lainkaan relevantti tässä
kysymyksessä. Kuinka siis käydä julkista keskustelua toisten kanssa aiheesta,
jossa ihmisten lähtökohdat ovat niin erilaiset? Kuinka saada toiset
kuuntelemaan mitä meillä kristittyinä on sanottavana?
Mielestäni se on mahdollista, ei niinkään
julistamalla ja saarnaamalla (jonka paikka on seurakunnan sisällä), vaan
dialogissa haastamalla toiset ajattelemaan omien argumenttiensa seurauksia
johdonmukaisesti loppuun saakka ja siten osoittaa, että niiden pohjalta
rakennettu seksuaalietiikka johtaa kaaokseen. Sen jälkeen vasta on mahdollista osoittaa
kuinka Raamatun pohjalta on mahdollista rakentaa johdonmukainen, toimiva ja
rakkaudellinen seksuaalieettinen malli.
Toinen keskustelua vaikeuttava seikka, josta jo
mainitsin, on se, että usein keskustelua ei käydä enää ymmärrettävästi
argumentoiden. Argumentit on korvattu tunteisiin vetoavilla
puolihuolimattomilla iskulauseilla.
Tarkastelen seuraavassa lyhyesti molempia
ongelmakohtia. Olen kritisoinut lain lähtökohtia ja sen puolesta esitettyjä
argumentteja lähemmin kirjasessani Homoseksualismi –
rakkautta ja rajoja.
HOMOSUHTEIDEN JA PARISUHDELAIN ANALYYSIA
Maaliskuussa 2001 astui voimaan laki, joka
mahdollistaa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimisen. On melko
epäolennaista millä nimellä näin rekisteröityä parisuhdetta kutsutaan. Jotkut
väittävät, ettei kysymyksessä ole homoavioliitto. Käytännössä samaa sukupuolta
olevien parisuhteet saatetaan rekisteröinnillä – lainatakseni lain omia
perusteluita – "perhesuhteille merkitystä antavan lainsäädännön
soveltamispiiriin." Olennaista ei ole nimi, jolla rekisteröityä
parisuhdetta kutsutaan, vaan se oliko alun perinkään perusteltua julkisen
vallan taholta osoittaa homoparisuhteille tällaista suosiota ja sitä myöten
lain voimalla normalisoida homoseksuaalisuus ilmiönä yhteiskunnassa. Lain myötä
homoparisuhde on asetettu tasavertaiseksi parisuhteen muodoksi
heteroseksuaalisen avioliiton kanssa. Millä perusteella näin tehtiin onkin
sitten ihan oma lukunsa. On hyvä muistaa, ettei kaikki mikä on laillista
välttämättä silti ole moraalista.
Oliko perusteltua rinnastaa homosuhde
tasavertaiseksi heteroseksuaalisen avioliiton kanssa?
Etiikan ja kasvatustieteentutkija, pastori Teemu
Laajasalo perusteli homoparisuhteiden rekisteröimistä Helsingin Sanomien
artikkelissaan 3. syyskuuta 2000 sanomalla "Historialla ei voida
legitimoida nykyhetkeä. Siitä, että avioliitto on perinteisesti edellyttänyt
miehen ja naisen, ei voida johtaa sitä, että näin pitäisi yhä edelleen olla."
Laajasalo leimasi laajassa kirjoituksessaan rasisteiksi kaikki, jotka
vastustavat homoparisuhteita ja heidän siviilivihkimystään. Nämä
"hurmahenkiset fundamentalistit" ja "äkkiväärät rienaajat"
eivät yksinkertaisuudessaan ymmärrä asiaa kunnolla. Tällainen kielenkäyttö on mielestäni
esimerkki juuri siitä, että tunteisiin vetoava piilovaikuttaminen työntää
syrjään rationaalisen keskustelun. Ajatelkaa, mitä siitä seuraisi jos minä
nimittelisin homoseksuaalisia keskustelukumppaneitani "hurmahenkisiksi
fundamentalisteiksi" tai "äkkivääriksi rienaajiksi". Poliittinen
korrektius tuntuu olevan kovin yksipuolista Laajasalon tekstissä.
Laajasalo on periaatteessa oikeassa, ettei
historia yksin riitä legitimoimaan nykyhetkeä. Silti hänen perustelunsa ovat
huolimattomia ja pinnallisia. Vastapainoksi haluan viitata TIME –lehden
kolumnistin Charles Krauthammerin artikkeliin vuodelta 1996 otsikolla When
John and Jim say 'I do'.
"Homoliitot
tulevat. Pitäisikö? Toistaiseksi avioliitto on määritelty 1) kahden 2)
vastakkaista sukupuolta olevan henkilön liitoksi. Homoliittojen puoltajat
väittävät, että kohdan 2 rajoitus on syrjivä ja perustuu pelkästään tapoihin ja
perinteisiin tai, mikä pahinta, ennakkoluuloihin. Mutta entä rajoitus numero 1?
Jos sokea perinne tai silkka ennakkoluuloisuus edellyttävät, että avioliiton
solmivien on oltava vastakkaista sukupuolta, eikö ole yhtä lailla sokeaa
traditionaalisuutta ja silkkaa ennakkoluuloisuutta vaatia, että avioliiton
saavat solmia vain kaksi? Toisin sanoen, jos avioliitto määritellään uudestaan
sulkemaan sisäänsä kaksi toisiaan rakastavaa miestä, millä ihmeen
periaatteellisella perusteella se voitaisiin kieltää kolmelta toisiaan
rakastavalta mieheltä?"
Krauthammerin mukaan ei ole kysymys siitä, että
yhteiskunta homoliitot hyväksyttyään alkaisi hyväksyä mitä tahansa. Pikemminkin
on kysyttävä millä perusteella kaikkea muutakin ei voisi hyväksyä, jos
kerran homoliitot voidaan hyväksyä. Millä perusteella kahden miehen toisiaan
kohtaan kokema homoseksuaalinen viehätys on ratkaisevasti parempaa ja ansaitsee
yhteiskunnan suosionosoituksen, mutta kolmen homoseksuaalin ei? Tai kahden
veljen? Tai äidin ja hänen aikuisen tyttärensä kokema homoseksuaalinen rakkaus?
Vuonna 1992 eduskunnan perhetoimikunta jätti
oikeusministeriölle mietinnön, jossa vertailtiin lainsäätäjän suhtautumista
erilaisiin perhemuotoihin. Oikeusministeriön työryhmä laati tämän pohjalta
lakiehdotuksen, jonka perusteluissa todettiin mm. näin:
"Samaa sukupuolta olevien
parisuhteet eivät funktioltaan eroa muista parisuhteista. Kaikki parisuhteet,
siitä riippumatta millaiseen seksiin ne perustuvat, tuottavat
parikumppaneilleen turvaa, hellyttää ja emotionaalista tyydytystä …
Parisuhteiden sääntely ei yhdessäkään tapauksessa perustu siihen, että
suhteessa toteutetaan tietyntyyppistä seksuaalisuutta. Tämän vuoksi ei ole
asiallisia syitä sille, että samaa sukupuolta olevien parisuhteet jätetään
sivuun perhesuhteille merkitystä antavan lainsäädännön soveltamispiiristä."
Luin lakiehdotuksen läpi ja kysyin itseltäni
hämmästyneenä: That's it? Jos nämä ovat perusteet – ja lain varsinainen
moraalifilosofinen perustelu on juuri näissä lauseissa – samaa sukupuolta
olevien parisuhteiden saattamiselle perhesuhteille merkitystä antavan
lainsäädännön soveltamispiiriin, niin mitä "asiallisia syitä" – kuten
ehdotuksessa sanottiin - voidaan esittää toisenlaisten parisuhteiden
jättämiselle saman lainsäädännön ulkopuolelle? Kuten työryhmä itse sanoo: "Kaikki
parisuhteet, siitä riippumatta, millaiseen seksuaalisuuteen ne perustuvat,
tuottavat parikumppaneille turvaa, hellyyttä ja emotionaalista
tyydytystä." Miksi vain homosuhteessa koettu turva ja hellyys ja
emotionaalinen tyydytys ansaitsee yhteiskunnan suosion? Miksei myös
insestisuhteessa koettu? Tai moniavioisessa? On turha vedota siihen, että usein
insestinen suhde perustuu hyväksikäyttöön ja alistamiseen. Entä, jos osapuolet
ovat täysi-ikäisiä ja molemmat tahtovat rekisteröidä parisuhteen? Kuinka,
olematta täysin ulkokultainen, mikään ulkopuolinen homosuhteet hyväksyvä taho
voi väittää, ettei tällainen parisuhde perustu "turvaan, hellyyteen ja
emotionaaliseen tyydytykseen", jos he itse niin kokevat. Parisuhdelain
perusteluhan perhetoimikunnan mietinnössä kuului: kaikki parisuhteet, siitä
riippumatta minkälaiseen seksuaalisuuteen ne perustuvat… jne.
En suhtaudu kielteisesti homoseksuaalisuuteen
siksi, että kokisin vihaa tai vastenmielisyyttä tai selittämätöntä pelkoa
homoseksuaaleja kohtaan. Punnittuani erilaisia argumentteja puolesta ja vastaan
olen tullut siihen johtopäätökseen, että homosuhteiden puolesta esitetyt ovat
kestämättömiä – niin raamatullisesti kuin moraalisfilosofisestikin.
Myönnän toki, että tarkastelen asiaa
kristillisen maailmankatsomuksen valossa. Mutta edellä esittämäni argumentit
eivät ole teologisia. Siksi kukaan ei voi niitä perustellusti sivuuttaa
vetoamalla vain siihen, että minä satun olemaan kristitty. Niin tehdessään
vastapuoli pyrkisi vain taktikoimaan ja pelaamaan ihmisten tunteilla
vastaamatta esitettyihin argumentteihin.
ISKULAUSEIDEN ANALYYSIA
Lupasin alussa käsitellä myös eräitä tunteisiin
vetoavia iskulauseita, joita usein kuulee. Kirjassani on tätäkin aluetta
käsitelty lähemmin. Itseäni huolestuttaa se, että iskulauseet ottavat liian
helposti rationaalisen keskustelun paikan ikään kuin näiden sloganeiden pelkkä
ääneen lausuminen riittäisi osoittamaan toisen olevan väärässä. Käsittelen vain
muutaman yleisimmän. Sloganeilla keskusteleminen on juuri sitä tunteisiin
vetoavaa piilovaikuttamista, joka astuu kuvaan mukaan silloin kun
moraalinäkökulma sivuutetaan.
Ensiksi hyvin yleinen vetoaminen
suvaitsevaisuuteen.
"On suvaitsematonta tuomita homous ja olla
hyväksymättä toista ihmistä." Tämä väittämä olettaa, että suvaitsevaisuus
edellyttää toisen ihmisen kaikkien ajatusten ja tekojen hyväksymistä. Tällainen
johtaa täysin mahdottomaan tilanteeseen. Erimielisyys olisi aina tulkittava
suvaitsemattomuudeksi. Opettajat olisivat suvaitsemattomia, kun eivät hyväksy
kaikkia koevastuksia oikeaksi tai jättävät jälki-istuntoon lunttaamisesta. Tosi
asiassa suvaitsevaisuus edellyttää erimielisyyttä. Jos sekä minä että
ystäväni molemmat pidämme jazz-musiikista, en kai minä sano, että me
suvaitsemme toistemme musiikkimakua?
Suvaitsemattomuutta ei ole ilmaista perusteltu
erimielisyytensä. Suvaitsemattomuutta on kohdella toista ihmistä alentavasti ja
halveksuen ikään kuin hänellä ei olisi oikeutta mielipiteisiinsä.
Suvaitsemattomuutta on nimitellä ja leimata keskustelukumppaniansa
halveksivasti vaikkapa ”fundamentalistiksi” tai ”hintiksi”.
Jotkut korostavat sitä, että kristityn tulee
vain rakastaa. Tuomita ei saa. Populaarissa keskustelussa on helppo tällä
tavoin sotkea keskenään viimeinen (kadotus)tuomio sekä toisaalta oikean ja
väärän välillä tapahtuva rajan vetäminen, ja antaa näin se kuva, että toinen
ilmaistessaan kielteisen vakaumuksensa homoseksuaalisuudesta yrittää muka
asettua Jumalan asemaan. Mikään ihmisyhteisö ei voi elää ilman erottelua oikean
ja väärän välillä. Tässä mielessä jokainen ihminen, kristitty ja ei-kristitty
”tuomitsee” päivittäin. Jeesuskin suorastaan edellyttää tällaista. Pelkästään
sen sanominen, että on väärin tuomita on sekin jo tuomitsemista. Kenelläkään
ihmisellä ei ole oikeutta lausua kadotustuomiota. Jumalalla yksin on tämä
oikeus. Mutta oikean ja väärän erottaminen toisistaan kuuluu normaaliin
ihmiselämään eikä siinä ole mitään rakkaudetonta itsessään.
Eettisten valintojen tekemistä ei
myöskään pidä sotkea vihanlietsontaan.
"Mitä pahaa siinä on, että kaksi ihmistä
rakastaa toisiaan?" Tämän sloganin kylkiäisenä tulee usein viittauksia
homoseksuaalien arkielämään: yhteisiä illan viettoja, TV:n katselua,
kaupassakäyntiä jne. Tarkoitus on osoittaa, ettei kysymys ole pelkästä
seksistä. Vaikka tämä onkin totta olen pannut merkille, että yksi yleisimpiä
ääneen lausumattomia virheolettamuksia lienee se, että homoseksuaalisuudesta
yritetään puhua aivan kuin sillä ei olisi mitään tekemistä tietyntyyppisen
sukupuolikäyttäytymisen kanssa.
Jos homoseksuaalisuutta ovat yhteiset kodin
askareet ja elokuvaillat, niin eikö samalla johdonmukaisuudella vaikkapa isän
ja pojan kalareissu pitäisi ymmärtää insestiksi? Arjen askareissa näkyvä
välittäminen on aivan yhtä arvokasta homojen kuin heterojenkin kesken. Mutta
homoseksuaalisuutta ei voi irrottaa sukupuolisen käyttäytymisen
viitekehyksestä. Sitä paitsi jos rakkaus legitimoi suhteen kuin suhteen, niin
miksi rajata suhde kahteen? Miksei yhtä hyvin kolme tai viisi, jotka rakastavat
toisiaan?
"Homoseksuaalisuutta on aina
esiintynyt" tai "homoja on aina ollut". Tähän sisältyy
kahtalainen viesti. Ensiksi, koska homoseksuaalisuutta on esiintynyt kaikkina
aikoina sen on oltava luonnollista ja siksi moraalisesti hyväksyttävää.
Toiseksi, riippumatta siitä mitä itse kukin pitää oikeana ja vääränä, ihmiset
kaikesta huolimatta tekevät ja elävät niin kuin itse tahtovat. Tämä on
tyypillinen "jotakin on – jotakin pitäisi olla" –virhe. Kuitenkin siitä
miten asiat ovat ei voida päätellä miten asioiden tulisi olla, eikä siitä miten
ihmiset kulloinkin käyttäytyvät voida päätellä sitä miten heidän tulisi
käyttäytyä. Homofobikkoja, valehtelijoita ja varkaitakin on aina ollut.
Mitä tästä pitäisi päätellä? Että nämä ilmiöt pitäisi hyväksyä?
Antropologia on deskriptiivistä. Se kuvailee
ihmisyksilöiden ja yhteisöjen parissa vallitsevaa käyttäytymistä. Etiikka sen
sijaan on preskriptiivistä eli määräävää. Se määrittelee miten
yksilöiden ja yhteisöjen tulisi käyttäytyä, jotta hyvä elämä olisi mahdollista.
Vaikka jotain esiintyisi yleisesti, ei se välttämättä kerro mitään siitä kuinka
ilmiöön olisi suhtauduttava, onko kyseinen ilmiö hyväksyttävää vaiko
paheksuttavaa.
"Homoseksuaalisuus on synnynnäistä." Tästä ei toistaiseksi
ole mitään näyttöä. Erilaiset synnynnäisyysargumentit on torjuttu tri Olli
Ståhlströmin - joka itse on homoseksuaali - väitöskirjassa Homoseksuaalisuuden
sairausleiman loppu. Huomionarvoinen on myös aivotutkija neurologi
Markku T. Hyypän kommentti kirkon Yhteysliikkeen toimesta julkaistussa
kirjassa Synti vai Siunaus:
”Läpimurtoa homoseksuaalisuuden tieteellisessä
selittämisessä ei ole edelleenkään tapahtunut. Viime vuosina julkaistut
alkuperäistutkimukset ja katsaukset viittaavat päinvastoin siihen, että
sukupuolisen suuntauksen biologisessa selittämisessä on ajauduttu innostuksesta
näivettymiseen … Seksuaalinen suuntautuminen voi myös muuttua tai painottua
ajan kuluessa … Kylmästi on todettava, että homoseksuaalisuutta biologisoivat
tutkimukset ovat yllättävän usein väärennöksiä … Periytyvyyteen uskovien
päättelyketjussa on suuria teoreettisia aukkoja. Mahdollisuuksia on niin
paljon, että homogeenistä puhuminen on pelkkää tieteisuskoa.”
Asialla ei loppujen lopuksi edes ole
merkitystä: Miksi homoseksuaalin, jonka mielestä homoudessa ei ole mitään
väärää pitäisi olla kiinnostunut siitä onko kysymyksessä synnynnäinen vai itse
valittu asia? Jos homoseksuaalisuudessa ei ole mitään väärää keskustelu synnynnäisyydestä
on epäolennaista.
Asian toinen puoli on, ettei moraalinen vastuu
myöskään katoa mihinkään mahdollisen synnynnäisyyden myötä. Jos nimittäin
homous paljastuisi joskus kiistatta synnynnäiseksi mitä siitä olisi pääteltävä?
Sekö, että homoseksuaali ei kykene hillitsemään sukupuoliviettiään, vai
se, että hänen ei sen vuoksi edes tarvitse itseään hillitä? Mikäli se
merkitsisi kykenemättömyyttä sukupuoliseen itsehillintään meidän olisi kaiketi
pidettävä sitä aika vaarallisena asiana. Kuitenkin homoseksuaalit ovat aina
halunneet taistella sitä väärinkäsitystä vastaan, että homosuhteissa olisi
kysymys vain seksistä. Myös monet homot tuomitsevat sukupuolisen hillittömyyden
niin homo- kuin heterosuhteissa. Tämä ei olisi mahdollista mikäli synnynnäisyys
johtaisi itsehillinnän menettämiseen. Ja vaikka homoseksuaalisuus olisikin
synnynnäistä (mikä toistaiseksi on tieteellisesti todistamatta), jää se, miten
henkilö seksuaalista suuntautumistaan toteuttaa (irtosuhteissa tai
vakiintuneessa parisuhteessa tai pidättyväisyydessä) loppujen lopuksi hänen
omaan päätäntävaltaansa. Tässä mielessä homoseksuaalinen käyttäytyminen on
aina viime kädessä henkilön oma valinta! Ja sellaisena se kuuluu moraalisen
arvioinnin piiriin, niin kuin kaikki muukin ihmiskäyttäytymisen arviointi.
"Homoseksuaalisuus on kuin vasenkätisyys
tai ihonväri. Ihmisten asettaminen eriarvoiseen asemaan tällaisin perustein on
rasismia." Tämä
rinnastus, vaikkakin kovin yleinen, ontuu todella pahasti. Ensiksi, se lepää
vielä todistamattoman ja kyseenalaisen oletuksen varassa homoseksuaalisuuden
synnynnäisyydestä. Toiseksi, on paha periaatteellinen virhe rinnastaa
homoseksuaalisuus, jolla on välitön yhteys ihmisen käyttäytymisen, johonkin
jolla ei tällaista yhteyttä lainkaan ole. Homoseksuaalinen käyttäytyminen
kuuluu ihmisen sukupuolikäyttäytymisen alueelle. Ihonvärillä, vasenkätisyydellä
tai muulla vastaavalla seikalla ei ole lainkaan yhteyttä siihen miten ihminen
käyttäytyy. Fyysisyyteen liittyvät ominaisuudet ovat amoraalisia: Ne eivät ole oikein
tai väärin . Ne vain ovat. On oikein kutsua rasismiksi ja
syrjinnäksi sellaista mikä perustuu kiistattomasti synnynnäiseen ja
muuttumattomaan biologiseen ominaisuuteen (kuten sukupuoli, ihonväri tms.),
jolla ei sinänsä ole mitään vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen.
Homoseksuaalisuus ei täytä mitään näistä edellytyksistä. Samasta syystä voidaan
arvostella sitä, että kansainvälinen homopoliittinen liike eri etujärjestöineen
(esim. Seta) pyrkii luomaan kuvaa itsestään ihmisoikeusjärjestöinä. On
perusteetonta puhua rasisimista ja syrjinnästä silloin, kun ihmisen
käyttäytymien, joka ei ole synnynnäistä, muuttumatonta, eikä perustu
biologiseen ominaisuuteen, on moraalisen arvioinnin kohteena.
"Jumala rakastaa homoja." Tätä homoteologista
argumenttia en epäile lainkaan. Mutta tämän argumentin heikkous on siinä, että
sillä voidaan legitimoida mitä tahansa. Jumalan näet rakastaa kaikkia ihmisiä.
Argumentin ongelman voi ymmärtää jos kysyy, että eikö Jumala rakasta
homofobikkojakin? Tarkoittaako se, että Jumala hyväksyy homoseksuaaleihin
kohdistuvan väkivallan? Jos ei, niin silloinhan se, että Jumala rakastaa
homoseksuaaleja ei myöskään välttämättä tarkoita sitä, että hän hyväksyy
homoseksuaalisen käyttäytymisen.
"Mikä sinä olet tuomitsemaan toisia. Et
sinäkään synnitön / täydellinen ole." Tämä argumentti pyrkii osoittamaan
toisen ulkokultaisuuden. Niin hurskaalta kuin tämä slogani kuulostaakin sen
ainoa tarkoitus on saattaa toinen hämilleen ja tehdä asiallisestakin
keskustelusta loppu. Kokeilkaapa tätä argumenttia ensi kerralla, kun jäätte
poliisin tutkassa kiinni: "Konstaapeli, ette tekään täydellinen ole."
Jos synnittömyys ja täydellisyys asetetaan ehdoksi eettiseen keskusteluun
osallistumiseksi silloin loppuu kaikki keskustelu lyhyeen.
Tämä argumentti sitä paitsi on itsessään
ulkokultainen. Voisin kysyä sen esittäjältä: "Oletko sinä
täydellinen?" Jos nimittäin minä en saa "tuomita" toisia
epätäydellisyyteni vuoksi, miksi toinen yhtä lailla epätäydellinen saa tuomita
minua siitä, että minä hänen mielestään tuomitsen toisia?
Kutsun tällaisia argumentteja
"tuutulauluiksi". Niiden ainoa tehtävä on saattaa toinen osapuoli
hämilleen. Tämä argumentti ontuu vielä siksikin, että se kääntää keskustelun
pois itse asiasta keskustelijoihin (ad hominem). Olennaista ei ole se mitä minä
tai toinen on, vaan onko keskusteltava ilmiö (uiminen, pyöräily, varastaminen,
valehtelu) moraalisesti oikein tai väärin.
LOPPUAJATUKSIA
Jumala rakastaa homoseksuaaleja. Myös meidän
tulisi rakastaa heitä. Me rakastamme heitä kohdellessamme heitä tasavertaisina
ihmisinä, osoittaen heille miehinä ja naisina kaikkea sitä kunnioitusta, joka
heille miehinä ja naisina kuuluu.
Uskon, että me rakastamme heitä oikein myös
silloin kun pidämme heitä sukupuolikäyttäytymisen alueella moraalisesti
vastuullisina yksilöinä ja puhumme homoudesta nimenomaan moraalisin termein.
Homoseksuaalinen käyttäytyminen ei ole sairautta. Se on syntiä. Puhua synnistä
on tapa ilmaista kristillistä moraalikritiikkiä sen suhteen minkälaista
käyttäytymistä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa olisi pidettävä
sopimattomana.
Viittaan vielä alussa mainitsemaani
kasvatusfilosofian dosentti Tapio Puolimatkan kirjaan, joka, kuten jo sanoin,
ei tosin lainkaan puhu homoseksuaalisuudesta, mutta josta silti olen löytänyt
eräitä ajatuksia moraalisen vastuullisuuden merkityksestä ihmisyydelle.
Moraalinen vastuullisuus koskettaa ihmisyyttä
hyvin syvästi. Tapio Puolimatka viittaa Viktor Franklin huomioihin
todetessaan:
"Kun ihmisen käyttäytyminen johdetaan
pelkästään oppimisprosesseista tai psykodynaamisista kehityskuluista,
biokemiallisista tai yhteiskunnallis-taloudellisista tekijöistä, vastuu
siirretään ihmiseltä olosuhteille. Kun vastuu vyörytetään psykodynaamisille
mekanismeille tai ehdollistaville prosesseille, ihmiseltä riistetään olennainen
osa hänen ihmisyydestään. "Ihmisen olemukseen ei kuulu ainoastaan vapaus
tulla syylliseksi, vaan myös vastuu kasvamisesta oman syyllisyytensä
yläpuolelle" [Frankl toteaa]… Niin kauan kuin ihminen pystyy
tarkastelemaan asioita sellaisesta näkökulmasta, joka erottaa oikean ja väärän,
hyvän ja pahan, ihmisen toiminta on moraalisesti vastuullista. Valintoja
tehdessään hänellä on enemmän tai vähemmän arvokkaita vaihtoehtoja arvottomien
ja tuhoavien lisäksi. Jokaisen valintansa kautta hän vie omaa
persoonallisuuttaan ja luonnettaan tiettyyn suuntaan, koska jokainen valinta
omalta osaltaan ratkaisee, millainen ihminen hänestä tulee. Biologisia,
psykologisia ja sosiologisia näkökulmia voidaan tietysti käyttää apuna
pohdittaessa toimintasuosituksia käytännön kasvattajille. On kuitenkin virhe
luopua kokonaan moraalisista arvosteluperusteista. Moraalisesti väärän
käyttäytymisen ymmärtäminen vaikeasti parannettavaksi luonnesairaudeksi ilman
minkäänlaista moraalista näkökulmaa vie poikkeaviksi luokitelluilta ihmisyyden.
Ilman moraalista olemusta heillä ei ole vapautta eikä vastuuta. He ovat pelkkiä
hoidokkeja, jotka eivät itse pysty päättämään omasta elämästään.”
Sanoessamme kristittyinä, että homoseksuaalinen
käyttäytyminen on syntiä emme suinkaan halveksi ketään tai lietso vihaa.
Pikemminkin kieltäydymme siten riistämästä homoseksuaaleilta lähimmäisiltämme
heille luomisen perusteella kuuluvan ihmisyyden. Pitäessämme homoseksuaaleja
lähimmäisiä moraalisesti vastuullisina omasta sukupuolikäyttäytymisestään
kohtelemme heitä siten vapaina ja vastuullisina ihmisinä, jotka pystyvät
päättämään omasta elämästään. Se on rakkautta. Silloin emme paapoen asetu
heidän yläpuolelleen, vaan kohtelemme heitä tasavertaisesti – niin kuin
haluamme itseämmekin kohdeltavan.
Vanhahtava puhe synnistä edellyttää asioiden
tarkastelua juuri moraaliselta näkökulmalta, ja on siksi hyvin moderni ja
toisen ihmisyyttä kunnioittava tapa lähestyä myös kysymystä ihmisen
seksuaalisuudesta. Se kunnioittaa toisen ihmisyyteen kuuluvaa kykyä tehdä omaa
elämäänsä koskevia arvovalintoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti